Naurukaravaani

Kutsu Naurukaravaani ryhmäänne!

Naurujoogaa, tanssia, liikettä ja leikkiä sekä rentoutumisharjoituksia tuova Naurukaravaani kannustaa kohtaamisiin, yhteiseen iloon sekä pieniin läsnäolon hetkiin.

Naurukaravaani on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille, heidän perheilleen ja heidän kanssaan työskenteleville aikuisille. Ajatuksena on että tuokion ajaksi unohdetaan erilaiset arjen tuomat roolit ja iloitaan yhdessä.

Naurukaravaanin tuokioiden harjoitukset soveltuvat kaikille, olipa sitten äidinkieli tai liikkumisen ja kommunikoinnin tapa mikä tahansa (esimerkiksi pyörätuoli, kävelytuki, viittomat). Leikki ja ilo ovat kansainvälisiä ja kaikkia yhdistäviä kieliä.

Yhden Naurukaravaani-pysähdyksen kesto on 30 – 90 minuuttia. Harjoituksista voi saada ideoita, joita on myös jatkossa helppo ottaa mukaan arjen toimintaan kouluissa, kerhoissa, kotona tai varhaiskasvatuksessa.

Vuonna 2017 Naurukaravaani kiertää ympäri Suomea yhteistyössä Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö (Vamlasin) ja Jaatinen ry:n kanssa. Työpajoja toteutetaan yhteensä 30. Karavaanin kulkua tukee Suomen Kulttuurirahasto Taidetta hoitolaitoksiin -apurahalla.

Naurukaravaani on jatkumoa vuonna 2016 toteutuneelle Naura Tanssi Hengitä - projektille.